Masennus on kasvava rakenteellinen ongelma Suomen kansantaloudelle. Eläkevakuutusyhtiöt voisivat olla merkittävä osa ratkaisua.
Kansantalouden suoriutuminen on riippuvainen kahdenlaisista tekijöistä – rakenteellisista tekijöistä ja suhdannetekijöistä. Rakenteellisia tekijöitä ovat kirjava joukko pitkän aikavälin kansantalouden suorituskykyyn vaikuttavia tekijöitä ikärakenteesta koulutustasoon ja tietoliikenneinfraan. Elämme aikaa, jossa masennuksen torjunta on kiivennyt rakenteellisen tason pitkän aikavälin kansantalouden kohtalon kysymysten joukkoon. Suomen kansantalous menettää masennuksesta aiheutuvien pitkien sairauspoissaolojen ja sairaseläkkeiden vuoksi tuhansien henkilöiden vuotuisen työpanoksen. Masennus on esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja suurempi sosiaalinen riski Suomessa.
Julkisen talouden keskeisiä tehtävä on torjua sosiaalisia riskejä. Suomen julkinen talous koostuu neljästä osasta: valtio, kunnat ja kuntayhtymät, hyvinvointialueet sekä sosiaaliturvarahastot. Näistä kolme ensimmäistä ovat velkaantuneet nopeasti. Veronmaksajia on yhä vähemmän ja palveluiden ja tulonsiirtojen tarvitsijoita on yhä enemmän. HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen arvioi Ylen A-Studiossa (11.5) sosiaali- ja terveyspalveluiden vuotuiseksi rahoitusvajeeksi kolme miljardia euroa. Se on hälyttävän suuri vaje, ottaen huomioon, että suurimmat ikäluokkamme ovat noin vuodesta 2030 alkaen intensiivistä hoitoa vaativassa elämänvaiheessa.
Neljännen julkisen taloutemme osan muodostavat sosiaaliturvarahastot. Pääasiassa tämä tarkoittaa eläkevakuutusyhtiöitä, kuten Elo, Ilmarinen, Varma ja Veritas, joiden tehtävä on kerätä eläkevakuutusmaksut (TEL, JuEL & TyEL), sijoittaa ne hyvän tuoton ja kohtuullisen riskin kohteisiin ja maksaa ikääntyneille kansalaisille eläkkeet. Tämän lisäksi eläkevakuutusyhtiöt maksavat erilaisia työkyvyttömyyseläkkeitä.
Eläkevakuutusyhtiöiden tehtäviä säädellään omalla laillaan (354/1997), jonka sisällöstä päättää eduskunta. Se mitä eläkeyhtiöt saavat tehdä ja eivät saa on siis lain melko yksityiskohtaisesti määrittämää. Nykyisellään laki kieltää eläkevakuutusyhtiöitä ostamasta mielenterveyspalveluita asiakkailleen.
Me haluaisimme avata keskustelun tämän kiellon mielekkyydestä, kun mielenterveyspalveluiden saatavuus kaikilla hyvinvointialueilla on täysin kestämättömällä tasolla. Jonot ovat venyneet jopa kuukausien mittaisiksi, ja kuten helsinkiläispsykiatri Pipsa Tulikivi omassa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan (12.5) osuvasti asettelee, on julkisen puolen psykiatria “törkeästi aliresursoitu”. Tämän hoitovelan aiheuttaman kansantaloudellisen hyvinvointitappion suuruutta voi vain arvailla. Hoitovelan aiheuttama inhimillinen kärsimys sen sijaan on tiedossa, se on rahassa mittaamaton.
Pitäisi siis aktivoida kaikki keskeiset voimavarat masennuksen vastaiseen kamppailuun ja aloittaa toimijasta, jolla on todennäköisesti ilmeisin kannustin suomalaisten työ- ja toimintakyvyn mahdollisimman nopeaan palauttamiseen. Suurin kannustin asiassa on tyypillisesti sillä, jolle loppulasku lankeaa.
Eläkevakuutusyhtiöt maksavat masennuksesta koituvan työkyvyttömyyden loppulaskun. Niillä on näin ollen ilmeisin kannustin nopeimpaan ja tehokkaimpaan mahdolliseen työkyvyn palauttamiseen.
Vuoden alussa aloittivat 21 uutta hyvivointialuetta. Hyvinvointialueilla ei ole kannustinta tarjota tehokkainta mahdollista hoitoa, vaan mahdollisimman paljon hoitoa. Tämä johtuu siitä, että hyvinvointialueet eivät saaneet verotusoikeutta, eikä näin ollen hyvivointialueiden poliittinen johto ole vastuussa asukkailleen hoidon tuottavuudesta. Asian tila on oikeastaan päinvastainen – hyvinvointialueet saavat rahoituksensa valtion budjetista ja budjettineuvotteluissa korkeilla kuluilla on tapana taata korkea budjetti myös seuraavaksi vuodeksi, kun taas poliittisen vastuun paisuneista kustannuksista kantaa Suomen hallitus. Tällaista kannustinristiriitaa kutsutaan taloustieteessä pehmeäksi budjettirajoitteeksi. Pehmeän budjettirajoitteen myötä masennuksen aiheuttaman työkyvyttömyyden kustannusten kasvua saadaan tuskin taittumaan.
Olisi otettava käyttöön joukko nopeasti aktivoitavia täsmäaseita asian tilan lievittämiseksi. Yksi niistä, ja ehkä ilmeisin olisi lakimuutos, joka sallisi eläkevakuutusyhtiöille oikeuden ostaa mielenterveyspalveluita markkinoilta. Erityisen hyvin tämä ase toimisi masennuksen hoidossa, jossa sairaslomat ovat tyypillisesti hyvin pitkiä ja työkyvyttömyyseläkkeelle joutuminen masennuksen pitkittyessä yleistä. Eläkevakuutusyhtiöillä on kannustin kääntää kaikki kivet estääkseen sen, että menetämme työvoimaa työkyvyttömyyseläkkeelle tai vuodeksi hoitojonoon siitä yksinkertaisesta syystä, että se maksaa tästä inhimillisestä tragediasta koituvat kulut.
On vieläpä vaikeaa löytää osake- tai velkakirjamarkkinoilta parempaa sijoitusta, kuin vaikka vain 10% lasku masennuksen aiheuttamissa sairauspoissaoloissa ja työkyvyttömyyseläkkeissä.
